shoppailut.jpg

Meillä oli tosiaan aikaa kaupoilla juoksenteluun kun mentiin jo sen verran ajoissa Helsinkiin. Itseä ei niinkään vaatekaupat innosta ja sisko oli enemmän kuin innoissaan. Mutta sain tosiaan itsellenikin uuden paidan. B) Ehdittiin myös hyvin syödä ja oli muuten toooosi hyvää ruokaa, mutta enpä nyt enää muista mikä sen ravintolan nimi oli. Ei sillä niin väliä, annoskoko oli reipas ja kerrankin tuli syötyä niin ettei jäänyt nälkä. (vaikka näin ohi kulkevan miehen kantavan pitsaa ja pitsahimot iski heti..) 

Päivä meni muuten ihan kivasti paitsi että laitoin taas pohjista rikkinäiset kengät jalkaan ja Helsingissä satoi vettä, joten törötin sitten märkine kenkineni koko päivän.. Täytyy sanoa että keikalla seisominen märissä kengissä on hyvin tuskastuttavaa, mutta onneksi sekin unohtui siinä musiikista nauttiessa. Tapahtumaan ovet aukenivat jo kuudelta mutta lähdettiin vasta niihin aikoihin hotellilta koska ei mitään järkeä mennä töröttelemään kylmään ulkoilmaan kun sisään ei kuitenkaan pääse heti. 

Koska olen juntti en muistanut tsekata lämppäreitä etukäteen ja kaikki kolme bändiä tuli täysin puun takaa. Ensimmäinen bändi oli nimeltään While She Sleeps, menevää musiikkia jätkät soitteli ja solistikin riisui paidan loppuvaiheessa mistä miehet tuntui innostuvan enemmän kuin naiset. :') Huudoista päätellen. Toisena lämppääjänä oli Wovenwar niminen orkesteri. Itse tykkäsin näistäkin herroista ja tuli siinä jammailtua aika kovaakin vaikken yhtäkään biisiä tiennyt etukäteen. :'D Seuraava lämmittelijä yhtye tuli niin puskista ettei mitään jakoa. Nimittäin Papa Roach. Arvatkaa kuinka 14 vuotias Hanny huutaa kurkku suorana t. lempparibändi tuohon aikaan. Tai ainakin yksi lemppareista. Sitä nostalgiapärinän määrää kun yhtye aloittaa setin Getting Away With Murder biisillä. Tunnuin innostuvan Roacheista enemmän kuin itse pääesiintyjistä ihan vain koska niin kovat nostalgiat. 8D Plus voin vaikka vannoa että tein katsekontaktin bändin kitaristin kanssa, mutta ehkä se oli vain sitä toiveajattelua. (vaikka basisti olikin lempparini teininä.. sydämeni itki hieman verta kun Toby soitti väärässä päässä lavaa)

paukuttelupete.jpg

Tunnelmat In Flamesin alkaessa oli hyvinkin tiiviit ja sama tunnelma jatkui koko setin ajan. Oli nimittäin porukkaa ja AINA joku tunkee siihen eteen niin että itse joudun taaemmas tai muutenvain huonoon paikkaan kesken esityksen. :( Onneksi vieressä seisonut mies veti etuilijan hitoille siitä miun edestä. Muutenkin porukka tuntui sekoavan fleimsseistä täysin, en ole ennen esimerkiksi nähnyt niin suurta moshpittiä taikka sitten surffausta ihmismassan päällä, mitä monet harrastivat. Noh, Anders kehottikin yhdessä vaiheessa porukkaa sekoamaan ja sanoi katsomon tyypeillekin että heittävät popparit ilmaan ja nousee seisomaan. :'D 

Parasta kuiten oli, mistä itse olin täydellisen innoissani, kun Anders pyysi yleisöstä erästä tyttöä tulemaan lavalle ja kuvaamaan seuraavaa biisiä kännykällä lavalta käsin ja yleisöä myös. Ja video piti ladata youtubeen. (videota ei tosin vielä ole netissä, haluisin kyllä nähdä kyseisen pätkän!) Olin niin iloinen sen tytön puolesta, mikä mäihä!! Tuli kyllä lisäarvostusta In Flamesin tyypeille kun ottavat fanit huomioon niin hyvin. Rakastan näitä ukkoja niin paljon. Täytyy vielä mainita että tykkäsin lavashowsta tosi paljon. Valoefektit olivat mielestäni erittäin hienosti suunniteltu.

Keikasta jäi kyllä tosi hyvä fiilis! Kaikki esiintyjät olivat loistavia ja suurimmaksi osaksi yleisökin osasi käyttäytyä kivasti eikä varpaille hypitty kuin kerran! Ja moshpittiin vahingossa juututtuani törmäsin vain kerran (tai minuun törmättiin). Viimeisen biisin aikana jotkut tyypit tosin ilmestyi kuin tyhjästä juuri siihen eteen sekoilemaan ja toinen herroista tönäisi minua ikävästi tissistä ja siihen koskee vähän vieläkin.. :'DD But I'm still alive!