Täytyy sanoa, että Tracon 9 oli tämän vuoden paras con pienistä vastoinkäymisistä huolimatta!

Perjantaina lähdin ajelemaan töiden jälkeen Joutsenoon nappaamaan pari ihmistä kyytiin ja matkattiin yhdessä Tampereelle, ja matka meni mukavasti höpötellen niitä näitä~ Kyllä seura on aina matkoilla parasta! Perille päästyämme kikkailtiin hieman Tampereen keskustassa ja navigaattori oli jatkuvasti sekaisin kaikkien tietöiden takia, mutta onneksi kaikki kuitenkin meni paremmin kuin hyvin. 8) Tosin itselle meinasi heittää pienen paniikin kun yhdeksän aikoihin ajoin keskustassa vailla mitään tietoa minne olen menossa ja suuntasin majapaikkaani yksin. Kaveri järkkäsi miut erään tutun luo punkkaamaan ja nämä olivatkin sitten perjantaina katsomassa FF musiikki konserttia Tampere-talolla. Joten paniikiksihan se meni, kun jouduin yksin odottelemaan paikan päällä ja istuin autossa kiroten kohtaloani. No, selvisin kuitenkin sisälle viimein ja lopulta olo muuttui mukavaksi. 

Tosin en saanut unta kuin pari tuntia koko yössä, mutta jaksoinpa silti riekkua koko päivän conissa. :)

Lauantai menikin sitten lähinnä hengailuun eri ihmisten kanssa, perus con liittolaiseni Hant ja Miru pitivät seuraa heti aamupäivästä ja käytiin ostamassa jäätelöä. 

j%C3%A4deeeee-normal.jpg

Jätskijuna~!

Hengailin myös ihanien Hunter x Hunter cossaajien ja fanien kanssa (suurin osa kavereita) ja sain uusia kavereita! Oli aivan mahtavaa istuskella Ginun tuoman viltin päällä isolla lössillä ja höpötellä niitä näitä. Olin myös ikionnellinen tavatessani Uvogin cossaajan joka osottautui älyttömän mukavaksi tyypiksi! Aw yiss! Parasta kun kivat ihmiset cossaa lemppahahmoani hahaah~ (voisin jatkaa aiheesta loputtomiin mutta pidetään tämä postaus suht mielenkiintoisena) Sain myös kuvia kyseisen henkilön kanssa, imma so happy!

uvojamaito3-normal.jpg

Katsokaa nyt miten söpö!! Ja ite törötän tossa kuin mikäkin taneli.. 

Lauantaina käytiin myös illalla ison porukan kanssa syömäsä Pancho Villassa. Siitä on muodostunut jo sellainen Traconin perinne, että käydään siellä syömässä isossa porukassa. Ja mukavaa oli! Oli aivan älyttömän hauskaa ja naurettiin niin kovaa kaikelle että henkilökunnalla varmaan meni meihin jo hermo.. Silti, oli aivan mahtavaa, ihania ihmisiä kaikki. 

Sunnuntaina hengailin melkeinpä koko päivän taas Huntteri porukassa, lähinnä Muun ja Ginun kanssa ja otettiin kuvia heidän Komugi ja Neferpitou cosseista. Kävin myös ostamassa lisää jäätelöä (alitajuisesti otin RedBull makua ja tajusin puiston läpi kulkiessani että hei, sattuipas sopivasti) ja sen syömiselle tuli melko kiire koska hujahdettiin laulamaan isolla lössillä karaokessa Departure! joka on, tiedoksi niille jotka eivät tiedä, HxH:n alkutunnari. Oli aivan mahtavaa ja saatiin kunnon aploodit ja huudot, haha. Karaoken jälkeen istuttiin porukalla alas ja pidettiin "rikkinäistä puhelinta piirtämällä", lyhyesti; ensin kirjoitetaan jokin tapahtuma ja annetaan vieressä olevalle, seuraava piirtää mitä tekstissä sanotaan ja peittää tekstin. Seuraava taas kirjoittaa mitä kuvassa näkee ja niin edelleen. Aiheena tietysti HxH. Leikki oli ehkä hauskin ikinä ja siinä sai nauraa todella paljon!

Kävin myös Hantin ja Mirun kanssa maskeeraus luennolla joka oli tiivis ja valaiseva! Perusasiat tietysti oli itselläkin tiedossa, mutta oli hyvä kuulla lisää vinkkejä sillä maskeeraus on mielestäni todella hauskaa ja haluan kehittyä siinä lisää. Käytiin myös kiinalaisessa syömässä ja höpöteltiin intensiivisesti hunterista ja siitä miten ruoka oli hyvää. Hieno sunnuntai. Sunnuntaina otettiin myös enemmän kuvia minustakin kun yksittäiset jäi lauantailta melko vähäisiksi.

dflgkj-normal.jpg

Also, katsokaa tämä!

Ostoksia tein suhteellisen vähän, mihin olen tyytyväinen. Olen oppinut olemaan hieman säästeliäämpi coneissa ja ostan vain sen mitä ihan oikeasti haluan. : D Tässä vielä kuva lootista:

romppeet-normal.jpg

Pari korttia seinälle laitettavaksi, Pokémon mega-evoluutio tarroja, uusin WEED ja kauan kaipaamani Aqua Force Vanguard pakka! Sekä tietysti pari boosteria siinä toivossa että niissä olisi kortteja pakkaani mutta ei niistä tullut yhtäkään. Annoin osan sitten Hantille, joka puolestaan antoi joskus aikoinaan miulle Aqua Force kortteja tulevaisuuden varalle, jos joskus saan hankittua sen pakan. XD No nyt pitäisi vaan etsiä ne kortit kun en muista mihin tyrkkäsin ne.. 

Jokatapauksessa Tracon oli aivan mahtava, kiitän kaikkia hyvästä seurasta ja ensivuonna jälleen! Minä yritän toipua jäätävästä conkrapulasta ja väsymyksestä~